Vasta nyt muutaman viime vuoden aikana sitä sitten on huomannut, kuinka ihanan rentouttavaa on ottaa puikot tai virkkuukoukku kätöseen ja alkaa luoda silmukoita ja sitten kun työ kerros kerrokselta etenee ja vihdoin viimeistelyjen jälkeen valmistuu... Mun pitäisi parantaa tapani ja valokuvata valmiit työt heti valmistumisen jälkeen. Mutta miksi se on olevinaan niin vaikeata? Huomaan kerta toisensa jälkeen lähettäneeni työt eteenpäin, ennen kuin ne ovat ennättäneet kameran linssin vaikutuspisteeseen saakka. Ja sitten onkin jo liian myöhäistä.
Työkaverin innoittamana nyt sitten haluan kokeilla, mitä tämä bloggaaminen on.... Kärsivällisyyttä lukijani - toivon.
Koetan tähän alkuun kerätä jotain kuvia niistä tekemisistä, joita olen vuosien varrella saanut aikaan.
Olen jossain vaiheessa tekaissut villapaidan, jonka mallin bongasin muistaakseni ikivanhasta Sandra-lehdestä, tarkempaa lehden valmistumisvuotta en kyllä kuolemaksenikaan muista...
Mulla itselläni tätä neuletta ei enää ole. Olen antanut sen eteenpäin. Valmistui muistaakseni muutama vuosi takaperin.
Tässä on muutamia sukkia pikkuihmisille valmistuneina ja keskellä kaunista kesäistä päivää kuvattuina.
Viereiset sukat tekaisin mieheni siskolle pari joulua takaperin. Muistin tuolloin viime tingassa ennen pakettiin laittamista ottaa kuvan. Ihan kiva muisto.
Vieressä olevat valkoiset pitsisukat matkasivat Kanadan kylmään talveen vuoden 2011 alussa.
Nämä sukat matkasivat myös sinne kylmään Kanadan talveen lämmittämään palelevia jalkoja.
Alla sukkia, jotka myös pari joulua takaperin tein ja lähtivät matkaan samaan osoitteeseen kuin nuo mustavalkoiset Polkka-sukatkin.
Alla eräs ihana pikkuneiti, jolle sain luovuttaa kauan sitten neulomani myssyn, joka tuohon saakka oli odotellut tulevaa omistajaansa.
Ja tässä toinen iloinen tyttönen, joka sai neulesetin parahiksi joulujuhliin, jossa esiintyi. Malli on Novitan Muksu-lehdestä jonkin verran mukaillen.
Tämä hommahan viekin ihan mennessään - aika hurahti huomaamatta ihan reilusti pikkutunneille saakka. Onneksi ei aamulla tarvitse välttämättä herätä ihan kukonlaulun aikaan - vapaapäivä kun on töistä.
Karvainen perheenjäsenemme kyllä voi tuosta heräämisestä olla toista mieltä. Miehelleni lupasin illalla, että aamusella on mun vuoroni herätä ja käyttää koiruuttamme aamulenkillä.
Jatkan lähipäivinä blogiani.... Siihen saakka ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti